Ilta ystävän kanssa kaupungissa, siellä jota monta vuotta luulin inhoavani mutta jota taidan kuitenkin jollain tapaa rakastaa. Mukulakivikatuja, uneliaita kortteleita, mutkittelevia puiston polkuja. Me katsottiin auringonlaskua satamassa, ostettiin Makuunista 50 sentillä irtokarkkeja, naurettiin kippurassa kadulla huipulle Harry Potter-huumorille, ihailtiin lehmuskujan hämärää valaistusta.
Sitten minä poljin bussipysäkiltä kotiin. Ilma tuntui kovin viileältä ja ensimmäistä kertaa tänä vuonna jotain syksyistä tuntui ilmassa. Alamäessä annoin jalkojen roikkua vapaina ja viiletin halki kirpeän ilman kovaa, kovaa, kovaa vauhtia. Pitkästä aikaa Bon Iver kuulosti sopivalta, mikä on kivointa koska se on varmaankin minulle kauneinta ja pehmeintä musiikkia koko maailmassa. Kaipasin loppusyksyn ja talven viiltävää tuulta, sitä joka tuntuu puhaltavan ruumiin ja sydämen läpi. Ja jota voi vaihtoehtoisesti katsella oman huoneen ikkunasta huovan alta, teekuppi kädessä, ja kuunnella Bon Iveria tai jotain muuta täydellisyyttä.
Kuten tätä. Uusi tuttavuus, jota olen kuunnellut parin viime päivän aikana lähes jatkuvasti. Kuinka ihanaa.
Middle East on parhautta. Tulispa niiltä jotain uutta jo! Oon The Darkest Siden nimittäin kuluttanu loppuun aikalailla:)
VastaaPoistaOnpa hassua että satuit kommentoimaan, taisin nimittäin alunperin noteerata bändin juurikin blogiasi selaillessani, joskus keväällä. Nyt törmäsin jossain uudestaan ja nimi soitti päässä kivankuuloisia kelloja :> kiitos siis!
VastaaPoista