in the daylight anywhere feels like home

Sitten tuli sellainen täydellinen vuorokausi. Silloin istuttiin monta tuntia puiston hämärtyvässä illassa, hypeltiin vaihtuvilla tanssilattioilla, katseltiin pitkään kaupunkia puoli kahdelta yöllä kirkon korkeilla portailla joilla ei ollut ketään muita, ehdittiin juuri ja juuri yön viimeiseen raitiovaunuun,

heräsin aamulla ystävän lattialta, puin päälle saman tähtimekon jossa seikkailin edellisen illan koska ei ollut mitään muuta mukana,

syötiin aamupala kivillä meren rannassa, juteltiin variksille, kurkisteltiin sisään suloisten kahviloiden ikkunoista, heilutettiin rannassa olevaa penkkiä ja leikittiin että se on vuoristorata (koska se ystävä on sellainen jonka kanssa voi tehdä semmoista), käveltiin loputtomilla vihreillä kujilla, sellaisilla joiden ylle oksat kaartuvat ihan kuin ne varjelisivat salaisuutta, maattiin hiljaa vierekkäin ruoholla, eikä katsottu kertaakaan kelloa (paitsi puoli kuudelta kun nähtiin sellainen vahingossa vanhan talon seinällä),

löysin illalla kotimatkalla kadulta jotain hyvin kivaa,

hymyilin harmaalla metroasemalla tälle, koska se kuulosti taas pitkästä aikaa tasan oikealta,

ja sydän pakahtui metrossa auringonlaskun valossa tälle, koska tänään tiedän että thinking about tomorrow won't change how I feel today.