talking shit about a pretty sunset

Tänään ajattelin valita kursseja. Yksi vilkaisu viime syksynä metromatkalla umpimähkään rastitettuun opintosuunnitelmaan (jonka palautin itku kurkussa, koska jo silloin tuntui ihan mahdottoman väärältä ajatella viittä vuotta) ja suljin tietokoneen, keitin vaniljateetä, avasin kanelikeksipaketin ja laitoin Gilmore Girlsin ykköskauden pyörimään (koti on sen alkuvalikon lallatusmusiikki, koti on se koko sarja, lämmin turvallinen koti). Ahdistavat kurssivalinnat ja ja ja ahdistava kaikki. (En minä tänne voi jäädä, mutta, minne sitten?)

And I claim I'm not excited with my life anymore

so I blame this town, this job, these friends

the truth is it's myself.

And I'm trying to understand myself and pinpoint where I am 

when I finally get it figured out I've changed the whole damn plan. 

Terveisin tyttö, joka on (aina) vähän hukassa (eikä osaa ikinä, ikinä, mennä ajoissa nukkumaan.)

(mutta tämän kappaleen nimi saa minut aina hymyilemään. samoin sai pienen pieni tyttö joka venytti haltioissaan maasta löytämäänsä purkkaa keskellä vilkasta kävelykatua, hare krishna-ihmisten rauhallinen laulu, eteeni pysähtynyt auto joka oli täynnä karvaisia muusikkopoikia (oli sellainen silmienhieraisuolo), iPodini ruutuun tänään ilmestynyt surullinen pikku-iPod (se oli niin brutaali! kuollut pikku iPod. nyt ei kyllä enää hymyilytä koska se ei lähde pois...) ja henkselihousuinen vanha herra metrossa joka kehuskeli sillä että hänen autossaan on cd-soitin.)

changed my mind so much I can't even trust  it / my mind changed me so much I can't even trust myself. alala.