give me your eyes, I need sunshine

Tämän päivän sydämenrauhoittamisyhdistelmäksi osoittautui nämä kaksi:

 

I'm stuck. Does it get easier?

No. Yes. It gets easier. 

Oh yeah? Look at you.

(Teatterilta pois kävellessä kuuntelin hymyillen vanhan pariskunnan keskustelua elokuvasta, siinä katsojallekin jäi niin irrallinen olo, ja mietin miten paljon rakastettavampaa se hiljaa kuunteleminen oli kuin puhumaan joutuminen eilen, kun pyysin kerrankin ihanaa mutta kovin kovin eri lailla maailmaa katselevaa ystävää mukaan katsomaan rakasta elokuvaa (ja sitten toivoin salaa etten olisi pyytänyt koska silloin kaikki tuntui vain pienesti hankalalta ja väärältä, surullista.))

& tämä:

(tässä kohdassa ääni pitää aina kääntää vähän liian kovalle ja rakastaa, rakastaa vain:)

and I could take another hit for you
and I could take away your trips from you
and I could take away the salt from your eyes
and take away the spitting salt in you
and I could give you my apologies
by handing over my neologies

and I could take away the shaking knees
and I could give you all the olive trees

oh look at the trees and look at my face and look at a place far away from here.

Tämä sydän toimii niin, että se rauhoittuu vain tuntemalla suuria, muistaa taas olevansa elossa. Kuohumalla, hiljaa. Hupsu sydän.