Tänään istuin vähän liian pitkään kahvilassa, olisi ehkä pitänyt tehdä jotain hyödyllistä. Mutta toisaalta, onnellisena oleminen on kai ihan hyödyllistä, luulisin. Kahvilassa soi Celine Dion ja Tina Turner, mutta kun pääsin ikkunapöytääni, niin kaiuttimista alkoi kuulua Fleet Foxesin Your Protector ja sen jälkeen vaikka mitä muuta kivaa. Hymyilin ja kiitin hiljaa universumia, taas tuntui että olen ehkä sittenkin Hyvässä paikassa ja ajassa. Kului yli tunti, sitten alkoi soida jotain tyhmempää ja minä lähdin onnellisena pimenevään sateiseen iltaan.
Tähän aikaan vuodesta rakastan aina yli kaiken syntikkapoppia, se ja synkät sateiset kadut nyt vaan kuuluvat peruuttamattomasti yhteen. Rakkaus taisi syntyä aika kauan sitten yhdeksännellä luokalla, kun loppusyksyllä en muuta tehnytkään kuin mietin yhtä Saksikäsi Edwardin näköistä poikaa ja kuuntelin The Crashin Stay'ta. Poika oli loppujen lopuksi aika tyhmä mutta biisi on edelleen ihana, ja voi muistan edelleen sitä kuunnellessa kaiken, ihan kaiken.
Seuraavana syksynä tuli tämä kappale, ja jos joskus en keksi muuta syytä elää niin sitten syyksi aika varmasti riittää se, että tulee taas loppusyksy ja voin kuunnella tätä kaupungin kaduilla. (Ja se, että tulee talvi ja voin kuunnella lumisateessa Bon Iverin Blood Bankia. Ja että tulee kevät ja voin kuunnella sulavasta lumesta kostealla hiekkatiellä kävellen Feistin Mushaboomia. Ja että tulee kesä ja voin taas tanssia auringossa The Drumsin I Felt Stupidiin. Musiikki vuodenaikaistuu aika huolestuttavan vahvasti sydämessäni, hupsua.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti