Nyt on ollut viikon verran niin onnellista että melkein hirvittää, muttei sittenkään koska on liian ihanaa. Eikä onnellisena olemiseen ole oikeastaan edes mitään syytä. Tai, on niitä syitä, miljoona ainakin! Värikkäiden lehtien lomasta paistavat auringonsäteet. Lehtien täyttämät polut. Silmät valppaina kulkevat turistit. Tämä kaupunki. Hymyilyttävät suunnitelmat. Hymyilyttävät muistot. Ja etenkin hymyilyttävä nykyhetki. Ei mitään tietoa minne olen menossa, mutta ei se haittaa, harhailu on kivaa.
Tänään universumi oli niin mukava että inhokkituntini oli peruttu. Jalat veivät Tähtitorninmäelle, ja siinäpä taas yksi maailman kivoin tähtijuttu lisättäväksi maailman kivoimpien tähtijuttujen listalle. Löysin oman paikan, kuluneiden portaiden yläosassa, siellä missä edessä näkyy koko ihana puisto ja takavasemmalla auringon säteet ja värikkäät isot puut. Sitten kun on istuskellut tarpeeksi, niitä portaita voi laskeutua hitaasti ja kulkea poluilla lehtiä potkien. Onnellista, ihan pelkästään onnellista.
Minun onneni valuu yli, se valuu kaduille. Kuljen hymyillen, käännän kasvot aurinkoon, ja välillä tekee mieli hypähdellä pienesti ja miettiä hassuja, kuten että Senaatintorin karhut heräävät ihan varmasti eloon yöllä kun kukaan ei ole näkemässä ja tanssivat torilla omia karhutansseja.
Tämä osui kuulokkeisiin tämän päivän kaikista onnellisimmassa hetkessä, kun kaikki nyt vaan oli täydellistä. Take me for a ride on a big jet plane.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti