Tänään suutuin itselleni, koska annan itseni elää yksityiskohdissa. Puiston penkeissä, vaniljateehen dipatussa suklaassa, levykaupan hyllyissä, auringonlaskun värjäämässä taivaassa. Mutta kun katson isoa kuvaa, ei missään ole enää järkeä ja hengittämisestä tulee vaikeaa. Siksi suljen silmäni isolta kuvalta, annan sen olla epämääräinen ja ahdistava, koska en yhtään tiedä mitä sille pitäisi tehdä. Ja päätän, että päivä oli hyvä, koska levykaupassa oli myyjä, joka oli ihan blondi Jason Schwartzman hassuissa pyöreissä silmälaseissa. Oh well.
She did not know where to go, and soon it was dark.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti