Näinä päivinä elämäni tuntuu niin kamalan epämääräiseltä, että kävelen kuin jossain sumussa päivien läpi. Kovin usein eteeni ei kuitenkaan osu niin sumuista päivää, ettei jossain kohtaa olisi hetki jolloin näen ja tunnen kaiken kirkkaasti, puhtaana. Tänään se hetki osui muutamaan minuuttiin jolloin kävelin pienen ihanan puiston läpi. Korvissa lauloi Nick Drake, kappaletta jossa on yhdet kaikkein kauneimmista sanoista. Maassa oli jo vähän keltaisia lehtiä ja ison puun alla puiston penkillä istui poika jonka sylissä istui tyttö ja ne kaksi näytti niin hurjan rakastuneilta että oli pakko hymyillä itsekseen.
Time has told me
You're a rare, rare find
A troubled cure
For a troubled mind.
Maailmassa on kivoimpia juttuja, melkein sormien ulottuvilla. Vaikka minä pidän itseni visusti piilossa, luon aina katseen maahan ja puhun epäluonnollisilla äänillä, niin ehkä joku vielä löytää minut, uskon vielä ihmeisiin.
And time has told me
Not to ask for more
Someday our ocean
Will find its shore.
Jumituinpa tänne lukemaan blogisi kannesta kanteen, kun aiemmin olen eksynyt vain sinne tänne. Ja pitää kyllä sanoa, että tämä on niin ihanin.
VastaaPoistaAina kannattaa uskoa ihmeisiin.
Ouw, kiitos ihan kamalan paljon.
VastaaPoistaSinun kirjoituksesi on aina ihanuutta ja voi pidän kovasti peukkuja Tarinan kanssa, sillai joka päivä haha. :>
Ja niin totisesti kannattaa!