Tänään tanssin jäykästi, niin että selkä kipeytyi ja halusin vaan koko ajan lopettaa, tänään en pystynyt muuhun. Katselin taas ihmisiä jotka sattuivat olemaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa, joille tapahtui jännittäviä juttuja. En ikinä ole yksi niistä, katson aina sivusta. Yöbussissa nainen vastapäätä kertoi ensin hymyillen tuntemattomalle pojalle erostaan ja alkoi sitten yhtäkkiä itkeä lohduttomasti, ja jatkoi ja jatkoi vaan. Takana juoppo piti samaan aikaan akrobatiaesitystä ja kiipeili penkkien päällä. Soittimen virta loppui joten tuijotin No power remains-tekstiä ja yritin sulkea korvat rumalta melulta. Bussi oli täynnä toivottomuutta, tämä paikka on. Ja minä en osaa yhtään sitoutua todellisuuteen. Se on ihan liian sattumanvaraista ja häilyvää. Voisin olla missä tahansa.
You never worried that you might be making some sort of extended mistake, like losing track of your real life and going off on, I don't know, a tangent you could never return from?
I worry all the time.
Ehkä huomenna on parempi päivä.
Häilyvä syksy. Tämän kanssa tuijotetaan poissaolevana bussin ikkunasta ulos näkemättä oikeastaan yhtään mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti