Viikon sisällä kaksi hurjan onnellista asiaa elokuvateatterissa. Viikko sitten taianomaista satua 1920-luvun Pariisissa, tänään (epätodellisen ihanaa) todellisuutta Reykjavikissa. Hymyilin hymyilin vain, molemmissa. Reykjavikissa takapihalla hämmentävän monen kauniin hymyilyttävän ihmisen joukossa oli yksi Sindri, jolla on mahdollisesti maailman pehmein ääni (ja suurimmat surulliset silmät).
Sitten kahvilassa piparminttuteetä ja ystävä, jonka kanssa unelmoitiin Islannista. Ja rauha, kamalan hauras, tiedän, mutta silti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti