The only way to be happy is to love. Unless you love, your life will flash by.

Tänään oli tarpeeksi surullinen päivä mennä viimein katsomaan Melacholia. On tärkeää että asiat sopivat, ja oli pieni aavistus, ettei sitä voi mennä katsomaan kun olo on kovin kevyt. Tuli tarpeeksi monta raskasta päivää peräkkäin, sellaista joina rumat asiat ovat ihan liian isoja ja kauniit ihan liian pieniä. Joten illalla lähdin, ja matkalla kaupunkiin oikealta kuulosti Modest Mousen Night On the Sun. Enpä silloin tiennyt miten hyvin se sopii elokuvaan (joka oli muuten kaunis ja hurja ja tuntui hyvin hyvin hyvin isolta, mikä on hyvä), se alkoi soimaan päässä heti lopputekstien vaimennuttua. So, turn off the light 'cause it's night on the sun. You're hopelessly hopeless, I hope so, for you.  ...there's one thing to know about this globe, it's bound and it's willing to explode, that's alright.

Teatterista kävelin pää sumussa vaistomaisesti meren rantaan, ja siellä istuessa hengitys pikkuhiljaa tasaantui, ja siinä tummaa merta katsellessa ja rauhallisesti humisevaa kaupunkia kuunnellessa päässä alkoi soida vähän erilainen kappale. Se on ollut ihana jo aika pitkään, mutta viime päiviin ihan liian kaunis. Nyt se oli sopivan kaunis, hyvinkovin kaunis. The water there is deeper than anything you've ever seen, jump right in and swim until you're free. 

 

Sitten kun olin rauhoittunut yritin ehtiä viimeiseen metroon (epäonnistuen), ja ilma oli tasan sellainen kuin kesäyönä pitääkin, ei yhtään lämmin eikä yhtään viileä. Silloin tuntuu kuin olisi osa ilmaa, ei enää tunne mihin itse loppuu ja mistä ilma alkaa. Sellaista voi olla vain kesäöinä, hyvinä sellaisina. Musiikkia soittanut maskinaamainen pelle, jonka ohitin matkalla merelle, oli muuttunut kumaraselkäiseksi mieheksi, joka pakkasi penkillä pelletavaroitaan vanhaan matkalaukkuun. Se sai minut jostain syystä hymyilemään yksikseni pitkästä aikaa niin isosti, että jos katua reunustavilla täysillä terasseilla sattui istumaan joku tarkkailevainen ihminen, sitäkin saattoi hymyilyttää.