minä koskin hämärässä ensimmäistä kertaa hapuillen hänen sormiaan
ja minut täytti kummallinen jättimäinen tunne
puoliksi valtavaa onnea, puoliksi syvänsinistä melankoliaa
kas kun se hetki oli täydellinen
mutta samalla kun se oli, se koko ajan loppui
ja se oli yhtä aikaa kovin onnellista ja kovin surullista, alkua ja loppua
ja minä olin täynnä täynnä täynnä.
Oi kauneutta! Olet runoilija. ♥
VastaaPoistahui, en nyt sentään! mutta, aivan hurjan suuri kiitos. :>
Poista