Kirkon kello oli kahden vuoden pysähtyneisyyden jälkeen saanut viimein uudet viisarit. (Niin, ensin ne pysähtyivät ja sitten ne vietiin kokonaan pois. Viisariton kellotaulu oli muuten kovin surullisen näköinen, ei enää vain pysähdyksissä vaan myös aivan tyhjä.) Minä ajoin pienen hiljaisen kaupungin läpi ja toivoin että viereisellä penkillä olisi ollut se siinä usein istuva ystävä, joka nyt on hautautunut suuren surun alle. Aikaa, hänkin tarvitsee hieman liikkuvaa aikaa.
Ja kaikki oli samalla haikeaa ja kummallisen, yksinkertaisen kaunista, aivan täysin tällaista:
Oih, sinulla on täällä aina niin kauniita sanoja ja parasta musiikkia! Field Mice ♥
VastaaPoistavoi! kiitos kovin ilahduttavasta kommentista. hämmentävää (ja mukavaa) että joku ylipäätään lukee tätä, tämä on vähän tällainen musiikkiblogiksi naamioitu eksistentiaaliset kriisit ja niiden karkoitus -blogi :) musiikista olen kyllä samaa mieltä, erittäin parasta musiikkia täällä! ja field mice tosiaankin on melkoisen täydellistä.
Poista