you told me you're not one of them

Tänään vasta tajusin miten kaavamainen olen, tajusin sen kun pysähdyin erään kirjan kohdalla lauseeseen: I just remember walking between them and feeling for the first time that I belonged somewhere.

ja sitten tajusin että:

lempikirja kaikista: Michael Cunninghamin A Home at the End of the World (joka kertoo Jonathanista ja Bobbysta ja Claresta joilla kaikilla on vaikeuksia löytää Koti, ja Alicesta jolla on vaikeuksia tuntea kuuluvansa kotiin jonne on päätynyt)
lempielokuva kaikista: Lost In Translation (joka kertoo Charlottesta ja Bobista jotka eivät ihan tiedä mitä tehdä elämillään)
lempiyhtye kaikista: Modest Mouse (jonka kappaleissa toistuva teema on päämäärättömyys. I drove around for hours, I drove around for days, I drove around for months and years and never went no place.)

Minä kuulun aina pieniin hetkiin kaiken ulkopuolella, niin kuin tänään kahvilan ikkunapöytään, missä kuuntelin yhtä maailmani surullisimmista ja kauneimmista kappaleista ja katselin lasin läpi maailmaa joka liikkui nopeaa tahtia. Ja odotan, odotan että tuntisin kuuluvani johonkin isompaan ja pysyvämpään.