Jonkinlainen sielunmaisema tämä, kotikodin viereinen hassu usvainen pelto juuri auringonlaskun jälkeen alkusyksyllä. Tuoksuu makeilta omenoilta ja tuntuu kirpeältä ilmalta (jota hengittäessä olen aina kaikkein eniten elossa), rakastan sitä niin kuin kodilta tuntuvia asioita rakastetaan, vaivattoman painavasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti