Minä rakastun niin helposti paikkoihin, kaikkein hölmöimpiinkin. Niin kuin valtavaan hotellialueeseen, missä saksalaiset eläkeläiset päivisin tepastelivat hitaasti ympäriinsä ja iltaisin tanssivat villisti kaduilla, ja missä piti koputtaa "historiallisia" kiviseiniä, koska ei voinut olla ihan varma etteivät ne olleet muovia. Missä näin Kung Fu -esityksen ja turkkilaisen Mamma Mia! -version (joka sai ne saksalaiset eläkeläiset tanssimaan vielä villimmin, mikä sai minut itkemään hieman, voi ihanat ihmiset). Mutta missä muutaman askeleen päässä oli meri! Suolainen meri, jonka aallot pitivät hyvin rauhoittavaa ääntä iskiessään rantaan.
Ja nyt haluaisin vain takaisin siihen missä Välimeri kohtaa maan, seisomaan rauhallisissa tyrskyissä, sinä pehmeän sinisenä hetkenä kun aurinko on juuri laskenut. Juuri siihen tämä musiikki sopi niin täydellisesti, että nyt tuntuu hieman väärältä kuunnella sitä missään muualla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti