I feel at home here, in the middle of nowhere

Tänään on ollut monta hetkeä, joista olisin halunnut ottaa valokuvan. Niin kuin se, kun istuin vanhan punaisen puutalon korkealla terassilla vieressäni keskipäivän auringossa laiskasti venyttelevä pörröinen kissa, ja Helmi-tyttö, jonka 4-vuotissyntymäpäivä on huomenna, kurkotti maasta keskittyneenä silittääkseen pientä kissaa. Ja kaikki ne, kun suuri pullea puolikuu loisti violetilla taivaalla erilaisten maisemien yllä, kuten: sillan alle katoavan rautatien, hakatun metsäaukion, usvaisen pellon, tiheän metsän puiden latvojen. Ja minä pyöräilin pyöräilin vain, ajoin jokaisen löytämäni vesilätäkön läpi jalat ylös nostaen, nappasin kerran tielle kurottavasta yksinäisestä omenapuusta omenan, ja vastaan sattui tulemaan parhaanystävän mitä parhain äiti ja koira ja hetken päästä vielä parhaanystävän mitä parhain pikkuveli. Kings of Convenience -pyöräily hieman pysähtyneessä, utuisessa alkusyksyn illassa, enkä oikeastaan olisi halunnut olla missään muualla.

Viimeinen kuva: minä, äiti ja isä viinilasit kädessä hämärässä olohuoneessa katsomassa haltioituneena televisiota, sieltä tuli suurin piirtein ihanin kuviteltavissa oleva asia: iskelmämusikaali (!) Helsingistä (!) vuodelta 1964 (!).