Olen hyvä hetkissä (niin kuin kävelyllä, kun löysin yksinäisen sillan jonka kaiteeseen joku oli kirjoittanut minne sinulla on kiire ja kahlasin lumen läpi kaiteen luokse ja näin kauas, sinne missä oli lumisia kukkuloita ja metsiä ja niiden yllä roosanpunainen taivas, ja alla kiisi autoja joiden päälle ripottelin hieman lunta ja maailmani oli hetken sopivan pysähtynyt ja pyöreä) mutta kivuliaan huono kokonaisuuksissa. Enkä koskaan ole pysyvästi tässä, aina vain jossain ja menossa yhä syvemmälle jonnekin, ja alkaa jo hieman huolettaa että löydänkö ikinä tänne, kokonaisuuteen joka tuntuisi oikealta eikä vain sattumanvaraiselta.
Wild Nothing -alakulo. Suosikkialakuloni (violetti ja kaunis), mutta se voisi kyllä siltikin mennä hus hus pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti